muistin taas miksen luota tietokoneisiin

hah, tämä on jo kolmas päivitys! olin niin hyvilläni uudesta epäwindowsista mikälie ubuntu-kubuntustani että ajattelin ettei konqueror-niminen nettiselain vain voi kaatua mutta kuinkas on käynyt jo kahdesti tunnin sisään!mietin oliko ensimmäinen päivitykseni liian vuodatusta mutta tämä päätti sen puolestani. nyt tyydyn vain toteamaan, että juuri niin vittumainen sunnuntai-ilta kuin ne pahimmillaan ovat, päivä oli vielä ihan ookoo kun leikin protuaktiivia ja se oli aika jänskää mutta sitten tulin kotiin eikä syötykään koko perheen voimin ja vanhemmat oli ärsyttäviä ja tekemättömät asiat tuli mieleen.ja mitähän vielä. niin, tämän laitan nyt tänne (ilmaus shitty blog lienee täydellinen) kun vituttaa kuitenkin koko ajan niin ei voi haitata jos kukaan teistä ei muista musta mitään. (mutta ois se silti kivaa jos muistaisitte jotain)Leave one memory of you and me together. It doesn't matter if I know you a little or a lot, anything you remember! Next, post this in your shitty blog and see how many people leave a memory about you.

(tähän pitäisi heittää jotain maailmoja syleilevää)

jos laittaisin pään tyynyyn, nukahtaisin heti. niin kävi jo iltapäivällä mutta t herätti ja nostin kirjan vatsan päältä ja luin sen loppuun. jossain vaiheessa iltaa aloin kuvitella päiväunien virkistäneen ja tein jopa läksyjä, sitten istuin tehokkaana koneelle ja aloin hoitaa keikkajärkkäyksiä. väsymys sekoittui vieressäni pöydällä koko ajan tyhjenevän punaviinilasin, tai siis sen vatsaani ja verenkiertooni siirtyvän sisällön aiheuttamaan raukeuteen ja hetken jo oikeastaan uskoin olevani suureksi hyödyksi ja lähes välttämätön sosiaalikeskuksellemme, voittamaton, tehokas ja pystyvä kommunikoimaan vieraiden ihmisten kanssa. en näe mitää syytä olla uskomatta niin edelleen mutta en ajattele juuri nyt muuta kuin väsymystä.vähän myös tulevaa pietarin-matkaa.ajattelen myös harmilla väsymystäni, sillä aikaisemmin iltapäivällä minun oli oikeastaan tehnyt mieli olla menemättä suoraan nukkumaan vaan kokea vaihteeksi läheistä fyysistä läheisyyttä jonkun muunkin kuin peiton kanssa. ainut asia mielessäni, joka ei ole mukavan raukea, on se että onko mitään julmempaa ampua ihmisiä kaasulla joka polttaa niiden vaatteet kiinni ihoon ja ihon ja keuhkot. ehkei tämä maailma opi koskaan mitään virheistään eikä kukaan koskaan laita kapuloita suurvaltojen rattaisiin ja ehkä on ihan turhaa ylipäätään yritää toimia minkään puolesta tai mitään vastaan tai yrittää ylipäätään vaikuttaa mihinkään ja ehkä se, että järkkään keikkoja että autonominen tilamme pysyisi edes jotenkuten hengissä on tosiaan suurinta, mitä voin vallankumouksen hyväksi tehdä vaikka jossain vaiheessa jo ajatelin sen olevan turhaa ja ei minun juttuni. ei kun minä tahdon pelastaa maailman ja tahdon että kaikilla on asiat hyvin.tämä teksti lienee sekava mutta niin ovat ajatuksenikin.

minä olen fyysinen

syksy!ihanan syksyinen syksy. ja kamalan ahdistava syksy. en muista kuka sen eilen illalla sanoi, mutta jos ei olisi ollut koko viikonloppua itsepuolustuskurssilla niin olisi ahdistanut että on niin sateista ja harmaata. olen täysin samaa mieltä. lisään vielä sen verran että jos aurinko olisi paistanut, olisi harmittanut viettää vapaapäiviään sisällä. mutta lauantai-iltana nautin kävelemisestä sateessa, siinä oli fiilistä, punaviini ja lämpimät sämpylät maistuivat hyviltä sen jälkeen ja se vähän selvitti päätä matkalla bileistä toisiin. varsinkin ensimmäiset bileet olivat kyllä ihan mahdottoman mukavat.ajattelin tänään pyöräilemistä kun seisoin aamulla bussipysäkillä ja oli lämpimämpi kuin marraskuussa yleensä. että jos olisikin ottanut pyörän alleen ja mennyt sillä kouluun. olisi ollut skarpimpi. nukuin viime yönä melkein 10 tuntia ja olin aamulla niin väsynyt etten kyennyt ymmärtämään, miten olin pysynyt tolpillani koko viikonlopun. oli kyllä hyvä olo aamulla kun heräsi ja selkälihakset oli jumissa, nautin aina lihasten kipeydestä ihan vain siksi että muistan niiden olevan olemassa. en ollut pitkään aikaan ajatellut saati sanonut ääneen sitä kamalaa itsestään vieraantumisen tunnetta, joskus seisoin peilin edessä katselemassa itseäni, tuoltako minä näytinkään, nostin käsivarret ylös, näinkö ylös ne sousivatkaan. ja taas viikonloppuna tajusin, miten hyvä ja vahva olo tulee siitä että liikkuu, käyttää kroppaansa. mietin, olisiko aina sellainen olo, jos rupeaisi tekemään säännöllisesti jotain. silloin kun tanssin, oli harvoin sellainen olo. ehkä se johtui myös ryhmästä. mutta ehkä voisin tänään vaikka punnertaa, tai sitten en, lattia on kuitenkin niin pölyinen etten halua mennä siihen maata.

ehkä muualla on jotain muuta

ei ole mitään mitä kirjoittaa mutta kirjoitan silti ihan vain siksi etten ole pitkään aikaan. ja koska kaikki hyödylliset asiat odottavat repussani että ottaisin ne pöydälle ja tekisin, ne ovat ihan kivoja mutta en saa aikaiseksi vaikka huomiseksi pitäisi. väsyttää ihan perkeleesti, en jaksaisi istua koulussa, aurinko paistaa. tahtoisin jotain muuta mutten tiedä mitä, en tahtoisi olla koulussa saati tehdä koulujuttuja kotona mutta kuitenkin tahtoisin olla niin hyvä kuin vain on mahdollista. tajusin eilen taas miten typerää ja mahdotonta, kiukuttelin kokeidenpalautuksen jälkeen kun sain vain ysejä kun olisin halunnut vain kymppejä.eikä tuo tietenkään ollut se mitä halusin kirjoittaa, mieluummin olisin kirjoittanut vaikka tuosta ihanasta syksystä tuolla ulkona ja aivan loistavasta teatteriesityksestä jota olin eilen illalla katsomassa ja jonka väliajalla join kuohuviiniä, miten törmäsin tuttuun jonka en olisi arvannut tunnistavan ja muistavan minua mutta se moikkasi, miten ihanaa on käydä aamulla ennen kouluun lähtöä antamassa suukko vielä nukkuvan rakkaan ihmisen poskelle vaikka vielä äsken on vituttanut että se saa aina jäädä nukkumaan ja lusmuamaan kun minä lähden aamulla väsyneenä. mutta nukkuvan ihmisen iho on niin lämmin ja pehmeä, ettei sellaiselle voi olla pahalla päällä. taisin kyllä alunperinkin olla vittuuntunut vain itseeni ja näihin aamuihin yleisesti, siihen että pitää tehdä niin saatanasti kaikkea ja olla yksi helvetin tunnollinen pikku palanen tässä yhteiskunnassa niin että se voi toimia mahdollisimman tehokkaasti.

aurinkoista ja mukavaa

aurinko paistaa. rakastan lauantaiaamuja, aamupäiviä, päiviä. sitä kun herää, on jotain hyvää aamiaiseksi (tänään croissantteja ja hedelmäsalaattia varmaan juuri siksi etten ole niin pitkään aikaan ollut kotona), sitten lähtee grafiikkaan (tänään piirsin kolme pientä laattaa täyteen ihania spiraaleja, niistä ei tullut ihan niin pyöreitä kuin olisin halunnut, vaikea hallita niin ohuita viivoja), ja kun tulee kotiin niin voi kävellä hakaniemen torin läpi ja fiilistellä ja vaikka sattua löytämään viisi paprikaa eurolla!ja aurinko paistaa. olisin pyöräillyt jos olisi tuullut vähemmän.pitäisi varmaan ruveta leikkimään tällä livejournalilla jos vaikka oppisi lisäämään ihmisiä kaveriksi ennen kuin ne on lisänneet mut. ja voisi tehdä tästä nätimmän. mutta ei nyt, nyt jaksaa tehdä vaikka mitä kaikkea muutakin. illemmalla varmaan taas siperiaan katsomaan leffoja.

ehkä

ehkä tämä on niitä asioita mitä en koskaan opi. ettei matkalta kotiin palata niin, että seuraavana päivänä täytyy mennä kouluun, herätä aikaisin ja olla skarppi. etenkään jos matkaan on kuulunut yhtensä 60 tuntia bussimatkustamista ja sokerina pohjalla valvottu yö tallinnan vanhankaupungin kapakoissa ja laivaterminaalissa. mielikuvani siitä, että oikeastaan olen kaikkialla vain ulkopuolinen tarkkailija, vahvistui entisestään kun istuin hupparissa ja likaisissa reisitaskuhousuissa niiden minihametyttöjen keskellä. virossa kun bilettämään lähdetään vielä hieman paljastavammissa vaatteissa kuin suomessa. en tiedä olenko tyytyväinen vai tyytymätön siihen, että olen niin säännöllisten elämäntapojen ihminen. toisaalta vituttaa aina lähteä nukkumaan baarista tai bileistä mutta toisaalta rakastan niitä aamuja kun herää kymmenen maissa niin että vaikka on nukkunut tarpeeksi on päivä kuitenkin vielä edessä ja jaksaa tehdä vaikka mitä, vaikka olisi talvi on valoisaa aikaa vielä tuntikausia jäljellä. hyvä puoli on myöskin se, että saa unta (ainakin melkein) koska vain ja missä vain, tätä mietin eilisiltana kun pyörin ja pyörin enkä saanut unta kun t istui koneella eikä tullut viereen nukkumaan ja minä mietin paljonko espanjantehtäviä oli jäänyt tekemättä, miten vähän aikaa on siihen kun itsenäisen ruotsinkurssin tehtävät pitäisi palauttaa ja laskin mielessäni montako kurssia se tekee tähän jaksoon jos on kuusi ja yksi itsenäinen ja kaksi rästissä viime jaksosta ja yksi kirjallisen ilmaisun kurssi viime keväältä ja lopputyötäkin pitäisi aloittaa. kirosin kunnianhimoni ja tunnollisuuteni ja sen, että ylipäätään ajattelin mitään kouluun liittyvää.

syksyinen mutta kaunis amsterdam

kun lahdin tanne etelammas niin kuvittelin etta olisi lampimampi. mutta kun koko maa on littea niin tietenkin tuulee!mutta kaupunki on kaunis ja ihmiset mukavia ja kriek hyvaa ja halpaa. samoin falafelit. ja taalta saa euroshopper-sherrya 2,50 pullo. enkohan minakin viela joskus muuta johonkin keski-eurooppaan vaikka ennen olen ollut niin vakuuttunut siita etta jaan suomeen aina ja ikuisuudeksi. en edelleenkaan lahtisi lopullisesti, en, mutta ehka vuodeksi tai pariksi. tai vain puoleksi. kuka tietaa. pelottavinta on etta taas kun tuli saksaan tuli kovin kotoisa olo, oikeastaan arvasin sen kun baltian maat ja puola olivat niin eksoottisia etta pelkasin henkeni edesta kun bussissa ei ollut turvavoita. siella kaikki naytti niin erilaiselta, nukuimme tallinnassa jonkun tuntemattoman hyvin koyhan naisen kotona ja se oli kuin eri maailma siita, mihin olen tottunut. tottakai latvialaiset pikkutiet peltojen ja maalaistalojen keskella olivat paljon kiehtovampia kuin saksalaiset valtavat moottoritiet mutta silti jo siina, milta ausfahrt-liikennemerkit ja tuulimyllyt ja bauhausit nayttivat bussin ikkunasta oli jotain mukavan tuttua. ja siina, etta valtava uuniperuna tsatsikilla maksoi 1,90 ja myyja taisi luulla minua saksalaiseksi kun puhuin sille.voisin jaada tanne pidemmaksikin aikaa enka lahtea huomenna, ihmiset taalla ovat kovin mukavia vaikka olenkin ihan yhta huono tutustumaan kuin aina ennenkin. tai no en ehka ihan yhta huono, olin toissailtana aarettoman yllattynyt siita, miten vahvasti koin kuuluvani naiden aktivistien joukkoon kun kaveltiin poliisiaseman eteen pitamaan metelia vaikka kotona olen yleensa ottanut mielellani (tai ehka asiaa sen kummemmin ajattelematta tai ehka puoliksi lapalla) sen vahan demon tai hassakan ulkopuolisen, ei-aktivistin nakoisen tyypin roolin. mutta on sittenkin hauskempaa pukeutua mustaan ja olla muiden joukossa. tama on viela jarisyttavampi huomio kuin joitakin vuosia sitten se, etten pelkaisikaan joutua putkaan.tavallaan on surullista huomata tama nyt kun varmaan pitaisikin muuttaa ulkomaille etta tapahtuisi yhtaan mitaan lahiaikoina.